Puhujan aiheita
- Juontaja
Jesse Kujamäki
Karismaattinen juontaja ja viihteen asiantuntija Pyydä tarjous ›Jesse Kujamäki eli Kujis on juontaja, viihdyttäjä, vaikuttaja, yrittäjä ja isä. Jesse Kujamäki on erityisesti kaiken viihteen asiantuntija, joka omaa monipuolisen taustan niin juontotehtävistä kuin oman elämänsä saralta.
Nopea tilannetaju, reagointikyky ja huolella tehty pohjatyö tekevät Jessestä muuntautumiskykyisen ja monipuolisen tapahtumaisännän erilaisiin tilaisuuksiin. Kujis on pistänyt bileitä pystyyn, nostattanut yhteishenkeä ja saanut yleisön villiintymään ympäri Suomea, mutta hänestä kuoriutuu myös siisti, rento, huolellinen juontaja tiukempiin tilaisuuksiin ja seminaareihin. Tämä spontaani seremoniamestari kantaa kuitenkin aina pientä pilkettä silmäkulmassaan, joka rentouttaa kankeimmankin yleisön.
Yritystoimintaan iäksi ihastuneella Jessellä on aina monta rautaa tulessa. Juontamisen lisäksi hän on tehnyt työkseen sähkötöitä, toiminut personal trainerina, valo- ja videokuvaajana, graafikkona, verkkosivusuunnittelijana ja tapahtumatuottajana. Vaikka yrittäminen on vienyt Jessen mennessään, häneltä löytyy taustaa kuntosaliharrastuksen lisäksi useista kamppailulajeista, seuratoiminnasta ja musiikista.