Paikka paikan päälle – villi ajatus, josta lähti Moona Kansasen idea perustaa kierrätysmuotiyritys Piece of Jeans. Farkkujätteestä uusiovaatteita tekevä Piece of Jeans on kerännyt huomiota uniikilla ideallaan ja mallisuojatulla designilla. Siirtyminen yrittäjäksi nuorella iällä vaati rohkeutta ja vahvaa uskoa omaan ideaan. Muilta saadut neuvot ja luotto ovat auttaneet ja antaneet varmuutta oman jutun tekemiseen.
Moonan liikeidea toi Suomen Ekonomien ja Tekniikan akateemiset TEKin järjestämän Unikorni-yrittäjyyskilpailun voiton vuonna 2019. Voitto oli yksi käänteentekevä tapahtuma, joka antoi viimeisen sysäyksen vaihtaa arkkitehdin työt oman yrityksen pyörittämiseen. Moonan vinkki uusille yrittäjille ja yrittäjyydestä haaveileville on erottautuminen.
”Villillä idealla erotut muista ja saatat löytää asiakaskuntasi jopa helpommalla.”
Reilu kaksi vuotta yrittäjänä ollut Moona Kansanen tietää, kuinka suuri askel on siirtyä vakituisesta palkkatyöstä yrittäjäksi. Moonan luentojen aiheina on vastuullisen kuluttamisen lisäksi muun muassa yksinyrittäminen ja hänen oma inspiroiva tarinansa. Hän myös tietää, ettei asiat tapahdu hetkessä – pitkäjänteisyys on tärkeä taito, jota oman yrityksen pyörittämisessä tarvitaan. Moona kertoo, että pitkäjänteisyyttä vaaditaan myös epäonnistumisten kohdalla tai kun asiat eivät mene kuten oli alun perin suunniteltu.
”Oman yrityksen tekeminen tunnetuksi ei tapahdu yhdessä yössä, vaan se vaatii sitoutumista. Tekemällä opit parhaiten, kunhan vain uskallat aloittaa. Jos haluat saada jotain aikaan, on ensiaskel otettava itse.”
Moona Kansanen on ollut valtakunnallisesti paljon esillä ja Moonalle on kertynyt runsaasti puhujakokemusta haastatteluista ja oppilaitosten webinaareista.
Piece of Jeans on yhteistyökumppanina juuri lanseeratussa KAMU-keräyksessä, joka on uusi kuluttajille suunnattu poistotekstiilikeräys Turun seudulla. Osasta vaatekeräyslaatikoiden sisällöstä tehdään kierrätyskuitua uusien tuotteiden valmistusta varten. Kierrätyshanke on kotimainen ja vastuullinen ratkaisu poistotekstiilien keräykseen.
Moonan unelmana on, että Piece of Jeansin design tunnistettaisiin kadulla niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Hän uskoo ihmisten olevan yhä valmiimpia vastuulliseen ja ekologiseen muotiin. Hän saa itse inspiraatiota muista ihmisistä, jotka luovat muotia kierrätysjätteestä.