Onko merkityksellä merkitystä?

Tutustuin teemaan ”purpose driven company” jo joitakin vuosia sitten. Ymmärsin asian tärkeyden.

Kirjoitin vuonna 2020 yhdessä Lindström Groupin Suomen maajohtaja Pasi Saarisen kanssa kirjan Merkitys – yrityksen arvokkain voimavara, jossa aukaisemme asiaa, kerromme merkityksen hyödyistä ja annamme konkreettiset askelmerkit kokonaisuudessa etenemiseen.

Kirjan kirjoittamisen yhteydessä minulle syntyi selkeä käsitys asian tärkeydestä.

Maailmalta löytynyt tutkimustieto merkityksestä kertoo, että:

  • yritykset, joilla on merkityksellinen tarkoitus, innostava päämäärä ja jotka myös osoittavat sen teoillaan, menestyvät kilpailijoitaan paremmin
  • ne tekevät enemmän ja parempaa bisnestä
  • ne tekevät parempaa bisnestä tavalla, joka motivoi henkilöstöä ja takaa laadun sekä kehittymisen
  • ne houkuttelevat parhaan työvoiman riveihinsä

Kirjan erittäin laajaa taustatyötä tehdessäni kävin läpi todella suuren määrän tutkimuksia joka puolelta maailmaa merkitys/purpose-teeman tiimoilta. Ihmettelin silloin, ettei Suomessa ole asiaa kartoitettu ja tutkittu. Tällainen objektiivinen tieto olisi paitsi kiinnostavaa myös erittäin hyödyllistä kaikille yrityksille ja organisaatioille.

Päätin toteuttaa tutkimuksen aiheesta. Tutkimusraportti on nyt valmis ja saatavilla on siis tutkittua tietoa siitä, kuinka laajalti ja millä tavoin yritykset ovat merkitystään kirkastaneet ja hyödyntäneet. Tämä kyselytutkimus on lajissaan ensimmäinen Suomessa.

Tuloksista selviää muun muassa:

  • moniko yritys on merkityksensä kirkastanut?
  • millaisin tavoittein ja odotuksin?
  • millaisin tuloksin? Missä asioissa merkityksestä on todellista hyötyä?
  • mitä haasteita työssä oli?
  • keitä työhön osallistui?
  • kestikö pitkäänkin?

Mukana on myös yrityspäättäjien ajatuksia merkityksestä ja merkityksellisyydestä, jotka antavat mille tahansa yritykselle tai organisaatiolle tukea oman merkityksen kirkastamiseen tai edelleen kehittämiseen ja toteuttamiseen.

Raportti avaa merkityskokonaisuutta ja antaa askelmerkit asiassa etenemiseen. Sen lisäksi mukana on huippuasiantuntijoiden näkemyksiä ja neuvoja.

Kerron mielelläni, mitkä olivat tutkimuksen keskeiset havainnot ja millä tavoin niitä voi hyödyntää. Voin pitää aiheesta tunnin mittaisen tiivistelmän – tai voimme syventyä asiaan kolmivaiheisella valmennuksella, jossa tuotetaan koko ajan välittömästi hyödynnettävissä olevaa materiaalia ja sisältöä.

Blogitekstin kirjoittaja Timo Suokko on tehnyt pitkän uran markkinointiviestinnän, brändien rakentamisen ja liiketoiminnan kehittämisen parissa Suomessa ja kansainvälisesti.

Timon puheenvuorot ja koulutukset saavat hienoa palautetta: ”Aivan mahtavaa pohdiskeluun kannustamista”, ”Selkeä ja tärkeä sisältö ja loistava ”ope”. Kiitos!”.