
Puhujan aiheita
Pekka Ahola on valovoimainen puhuja, joka tuo näkökulmaa työyhteisön toimien merkityksestä avoimen, turvallisen ilmapiirin luomisessa. Puheenvuorot räätälöidään asiakaskohtaisesti.
- Avoimuus työyhteisössä – merkitys omassa kriisissä
- Erilaisuus, ennakkoluulot – miten kohtaat ihmiset
- Motivointi ja positiivisuus – romahdus ja nousu
- Parkinson – Taistelu, katkeroituminen vai hyväksyminen
- Psykologinen turvallisuus ja empatia työyhteisössä – kriisin kokeneen tuki
- Työyhteisö – yhteisöllisyyden merkitys
- Yrittäminen – sairaudesta huolimatta mahdollista
Palkkiot
Puheenvuorot : Pyydä tarjousPekka Ahola
Insinööri with a twist Pyydä tarjous ›Pekka Aholan jalka alkoi läpsyä lenkkipolulla vuonna 2016, ja käsialakin meni jotenkin pieneksi. Tähän saakka fysioterapeutti oli saanut hoidettua kehon kuntoon, mutta nyt kyseessä oli jotain outoa. Pekka kertoi asiasta avoimesti töissä esimiehelleen, joka totesi, että selvitetään nyt kunnolla mikä miehessä on vikana.
Vastaus saatiin seuraavana vuonna kun Parkinsonin tauti hiipi mukaan tavallisen perheenisän elämään. Elämä muuttui, mutta insinööri päätti suhtautua asioihin uudessa elämäntilanteessakin itselleen luontaisesti: ratkaisukeskeisesti. Sohvalle jääminen auttaisi kaikkein vähiten häntä itseään, Pekka ajatteli tuolloin. Turha oli myöskään hävetä sairautta, jolle ei mitään mahda. Siksi hän päätti alusta alkaen puhua tilanteestaan avoimesti.
Kun sairaus diagnosoitiin, Pekka oli työskennellyt yli 10 vuotta asiantuntijana samassa ympäristöteknisessä suunnittelutoimistossa mm. projektipäällikkönä ja turvallisuuskoordinaattorina. Työkyvyn muuttuessa, oli helpotus huomata ettei työnantaja kääntänyt selkäänsä. Vertaisryhmissä hän oli saanut kuulla, ettei kaikki ole yhtä onnekkaita. Pekka huomasi ilokseen, että yhden työntekijän sairastuminen vaikutti koko työyhteisöön – myönteisesti. Työpaikalla huomattiin, että kaveria ei jätetä.
Vuonna 2021 Pekka päätti perustaa oman yrityksen, koska koki, että hänellä on vielä paljon annettavaa. Työelämä oli alkanut näyttää erilaiselta sairastuneen ihmisen silmin. Aluksi häntä usein ärsyttivät ihmisten valitukset mitättömän kuuloisista ongelmista. Vähitellen hän kuitenkin oivalsi, että valitusten taustalla saattoi olla monenlaisia huolia. Asiat eivät aina olleet sellaisia kuin ne työkaverin silmiin näyttivät. Hän tajusi, miten moni sinnitteli töissä jonkinlaisen taakan tai rajoitteen kanssa – oli se sitten Parkinsonin tauti, työuupumus, nivelrikko tai läheisen sairaus. Tällaiset ihmiset eivät olleet työkyvyttömiä, vaikkeivat joka päivä olekaan parhaimmillaan. Jos heidät jätetään yksin, he saattavat ajautua työelämän ulkopuolelle. Oikein tuettuna he voivat olla työyhteisöilleen entistä tärkeämpiä voimavaroja.
Puheenvuoroissaan Pekka kertoo omien kokemustensa ja tutkimustiedon valossa siitä, miten psykologinen turvallisuus ja empatia toimivat työyhteisössä käytännön tasolla, ja miten suuri merkitys sekä esihenkilöiden yrityksen johdon että työkavereiden toimilla on kaikille turvallisen työyhteisön luomisessa. Pekka puhuu vakavista asioista paitsi itseään myös huumoria säästelemättä. Koska kyllä tästäkin selvitään, eikö vain?
Kuulijapalautteita
”Pekan puheenvuoro on erinomainen esimerkki siitä, kuinka yhteenkuuluvuus tukee ihmisiä. Hänen kertomuksensa valottaa sitä, kuinka työyhteisö voi yksilöitä tukien luoda turvallisen ilmapiirin ja kasvaa uusiin mittoihin ja saavutuksiin. Pekan rohkeus kertoa vaikeista kokemuksistaan puhuttelee ja herkistää. Samalla se antaa toivoa ja voimaannuttaa. Ihmiset ovat kautta aikain oppineet ja jakaneet viisautta tarinoiden kautta – tässä on yksi, joka kannattaa kuunnella.” – HR-suunnittelija Apollonia Kinnunen ja HR-asiantuntija Änisa Jansson, GTK
”Olen kuullut puheita melkoisen määrän elämäni aikana, mutta jotkut niistä tekevät maailmasta paremman paikan. On puheita, jotka saavat jälleen uskomaan hyvään ihmisessä! Suosittelen Pekan puheenvuoroa, se antaa syvällisesti vaikuttavan kokemusasiantuntijan näkökulman useampaankin asiaan.” – Minna Levander, Joustomieli Oy, Leadership Coach
”Pekka kertoi tosielämä-keissin siitä, miten hänen oman kokemuksensa perusteella empatia toimi työpaikalla sekä rakenteellisesti että johtamisessa, esimiestyössä ja kollegoiden välillä arkisissa vuorovaikutustilanteissa. Pekka vaikutti olevan itse myös rakentava ja myönteinen suhtautumisessaan sekä avoin ja rohkea kertomaan, millaista kohtelua toivoo.”