Puhujan aiheita

Madventures on vakuuttava ja samalla Suomen suosituin luentoduo seuraaviin aiheisiin. Madventures on valittu myös Vuoden Puhujaksi.

  • Asenne & Rohkeus
  • Henkilöbrändäys
  • Innovaatio & Luovuus
  • Itsensä johtaminen
  • Kansainvälistyminen
  • Motivaatio
  • Start up & Kasvu

Madventures

Rohkeutta omien unelmien toteuttamiseen. Suomen tunnetuin luentoduo.

Mediapersoonat Riku Rantala ja Tuomas ”Tunna” Milonoff ovat parivaljakko, joka loi ilmiön ja brändin nimeltä Madventures.

Alkujaan seikkailu reality -ohjelmassa parivaljakko kohtasi uusia kulttuureita ennakkoluulottomasti. Televisio-ohjelma myytiin lopulta Suomesta 200 maahan ja laajeni radioon sekä sosiaaliseen mediaan.

Myöhemmin on tullut myös Mad Cook Show, eksoottisiin ruokiin ja ruokakulttuureihin keskittynyt talk show. Kaksikko tekee myös Docventures -sarjaa, joka voitti vuosien 2013 ja 2014 parhaan ajankohtais- ja asiaohjelman Kultaisen Venlan. Todella suositun ohjelman jo kuudes kausi oli vuonna 2018.

Suosituissa Madventures -luennoissa Riku ja Tunna kiteyttävät ja innostavat kuulijoitaan rikkomaan omia (kuviteltuja) rajojaan sekä kokeilemaan uusia asioita ennakkoluulottomasti.

He rohkaisevat kuulijoitaan kulkemaan kohti henkilökohtaisia unelmiaan. Myös pohdiskelut kuluttajan roolista ja valinnoista sekä yhteiskunnan tilasta kuuluvat usein Madventures-luennon kattaukseen.

Lähde rohkeuden ja yrittäjyyden lähteille! Tilaa videoilla maustettu Madventures-luento tapahtumaasi. Madventures luennoi myös englanniksi.

Suosittuja otsikoita:

  • Kellarista 200 maahan – Uskalla rikkoa rajasi ja ennakkoluulosi
  • Erilaisuuden kohtaamisesta selviäminen ja hyväksyvä työyhteisö

Puhujan aiheita

Madventures on vakuuttava ja samalla Suomen suosituin luentoduo seuraaviin aiheisiin. Madventures on valittu myös Vuoden Puhujaksi.

  • Asenne & Rohkeus
  • Henkilöbrändäys
  • Innovaatio & Luovuus
  • Itsensä johtaminen
  • Kansainvälistyminen
  • Motivaatio
  • Start up & Kasvu

Pyydä tarjous

* Pakollinen kenttä